AJANKOHTAISTA

Jouluinen  minikuvaus marraskuussa

Joulukorttien ja joululahjojen hankinta tulee kovaa vauhtia ajankohtaiseksi. Viimeistelty valokuva lapsista on suloinen vaihtoehto esimerkiksi lahjaksi isovanhemmille tai kummeille.

Järjestämme teemakuvauspäivät 17–18.11. Tämän viikonlopun aikana sinun on mahdollista kuvauttaa lapsesi (kerralla maksimissaan neljä) 35 euron hintaan. Pakettiin kuuluu kuvaus valitsemasi taustan kanssa ja saat kolme käsiteltyä kuvaa sähköpostiisi. Tänä vuonna emme kuvaa teemakuvauksessa perhe- tai lemmikkikuvia. Lapsen olisi hyvä myös osata istua ainakin tuettuna.

Rakennamme studioon kaksi talvista taustavaihtoehtoa, joista toinen on pelkistetympi (mainoskuvassa näkyvä tausta) ja toinen taustoista perinteisen jouluinen.

Sopivan ajan voitte helposti varata tästä linkistä.

Lisätietoja voi tiedustella sähköpostin välityksellä osoitteesta heidi(at)juhannusvuori.fi tai tekstiviestillä, sekä WatsApp -viestillä numerosta 050 549 5786. Muiden töiden vuoksi viestit tavoittavat soittamista paremmin.

Ystävällisin terveisin

Heidi ja Anu

 

PS. Studiomme sijaitsee Turun Kärsämäessä, entisessä Leaf:n makeistehtaassa, osoiteessa Hiidenkatu 7. Pihalla on hyvin parkkipaikkoja ja linja-auto numero 1 tulee aivan rakennuksen viereen.

 

 

 

Vinkki kuvaspäivään

Kuvaukseen kannattaa valita rennot, tavalliset vaatteet, sellaiset missä vietätte aikaa muutenkin perheen parissa. Esim. farkut ja paita on hyvä lähtökohta. Harmoonisemman kokonaisuuden saa, kun valitsee kaikille perheen jäsenille saman tyyppiset ja väriset vaatteet. Suuria ja häiritseviä kuvioita sekä kokonaan mustia asuja kannattaa välttää. Kenkiä ei myöskään tarvita kuvassa.

Vastaa